Laulun valo – The Light of the Lied

Baritoni Aarne Pelkosen ja pianisti Juho Alakärpän suunnittelema Helsingin konserttisaleihin, kahviloihin ja kirjastoihin levittyvä tapahtuma juhlii runouden ja musiikin liittoa tuomalla yleisön eteen maailmanluokan lied-duon, alakouluikäisiä laulaja-pianisti-pareja sekä suuren joukon nuoria, Lied-akatemian kursseille osallistuneita duoja.

Festivaalin taiteelliset johtajat Aarne Pelkonen ja Juho Alakärppä ovat esiintyneet lied-duona 10 vuotta. Mezzosopraano Anne Sofie von Otterin ja pianisti Bengt Forsbergin duoyhteistyö alkoi jo 1980-luvulla. Helsingin konservatorion konserttisalissa pidettävän konserttinsa lisäksi he opettavat yhteistyössä Sibelius-Akatemian kanssa järjestettävällä mestarikurssilla, johon yleisöllä on vapaa pääsy. Tauno Pylkkäsen ansiokasta laulutuotantoa kuullaan Pohjolan Puccini -konsertissa Melis Jaatisen, Hedvig Pauligin, Tuomas Lehtisen ja Tuomas Juutilaisen esittämänä. Helsinki Lied -kilpailun menestyjät Aurora Marthens ja Elias Miettinen edustavat nuorempaa polvea yhdeksän muun duo-parin kanssa.

Festivaalin tavoitteena on korkeatasoisten konserttien ja liedin erikoislaatua avaavien tuotannollisten järjestelyjen avulla tuoda laulun valoa sekä taidemusiikin vakiintuneille ystäville että ensikertalaisille. Suomen Lied-akatemia on viisivuotisen olemassaolonsa aikana mestarikurssittanut noin sataa nuorta liedparia ammattiopinnoissa ja kouluttanut melkein saman verran liedpareja musiikkiopistoissa ympäri maan. Merkittävä yhteistyökumppani Suomalaisen Laulumusiikin Akatemia tuottaa festivaalin osana yhdysvaltalaisen musiikkitieteilijän ja liedin asiantuntijan Susan Youensin yleisölle avoimet luennon romanttisen liedin synnystä. 

Järjestäjä Suomen Lied-akatemia ry yhteistyössä Suomalaisen Laulumusiikin Akatemia ry:n ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa

Lämmin kiitos tuesta Paulon Säätiö, Héléne och Walter Grönqvists stiftelse, Valovalo Oy sekä yksityiset tukijat.


Yhteystiedot

Suomen Lied-akatemia
info@liedakatemia.fi

Liput: 9.7.2019 lähtien Lippu.fi ja ovelta ennen konsertteja.


Copyright Laulun valo Light of Lied – All rights reserved